Pihakeinu turvapysäytystekniikalla

Keinuminen rentouttaa. Pienet lapset nukahtavat kun niitä keinutetaan. Vähän isommat kaipaavat siihen jo vauhtia, mutta aikuiset ja etenkin seniorikansalaiset pitävät rauhallisesta, rentouttavasta ja turvallisesta keinumisesta.

MUTTA. Keinuun siirtyminen ja keinusta poistulo onkin jo melkoisen haasteellista, koska keinu heiluu kaikkiin ilmansuuntiin. Keinumisen ilo ja hyöty himmenee tai jopa estää keinuun menemisen, jos sinne meneminen ei tunnu turvalliselta.

Saimme jo vuonna 2008 toiveen, että kehittäisimme sellaisen keinun, johon voi mennä ja josta voi tulla turvallisesti. Alkuvuodet teimme kehitystyötä muiden töiden ohessa saaden kaiken aikaa arvokasta palautetta niiden käyttäjiltä. Kesällä 2015 saimme tilaisuuden keskittyä kehitystyöhön niin intensiivisesti, että Oasis-keinulla keinumisesta on nyt tullut ennen kokemattoman turvallista ja rentouttavaa kaiken ikäisille sekä kaiken kuntoisille. Keinuun olemme saaneet ladattua monia muitakin hyödyllisiä ominaisuuksia, joista toivomme kaikkien käyttäjäryhmien pääsevän nauttimaan.

Oasis-keinu sopii lomakohteisiin, hoitolaitoksiin, palvelutaloihin, puistoihin jne...

Tilaa tilava ja tyylikäs pihakeinu nyt!

Katetussa pihakeinussa nautit leppeistä kesäilloista ja kirpakoista syyspäivistä mitä mukavimmin. Oasis-keinu soveltuu yhtä hyvin niin yksityiseen kuin julkiseenkin pihaan. Sen voi pystyttää myös puistoon tai terassille - mihin vaan, missä ihmiset haluavat hengähtää hetken tai rentoutua pidempäänkin.

Tämän keinuvan keitaan lattialla on turvallista kävellä, se ei heilu eikä huoju, mutta keinuu vallan ihanasti kun istuudutaan keinumaan. Pihakeinut valmistetaan kotimaisella ammattitaidolla. Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Oasis-keinu: pdf-esite FIN

Tarjouspyyntölomake

Oasis-keinu: pdf-piirustus

Oasis-keinu: dwg-piirustus

Oasis-swing: pdf-brochure EN

Oasis-gunga: pdf-broschyr SWE

Esteetön ja turvallinen keinu sopii kaikille

Myös pyörätuolilla liikkuvat voivat nauttia keinumisen ilosta. Lisävarusteena myytävän luiskan avulla on helppo nousta keinuun ja pyörätuoli voi jäädä tyhjänä keinun lattialle, keinumisen ajaksi. Oasis- keinu soveltuu siis kaikille, jotka haluavat nauttia ulkoilmasta keinuen: lapsille, aikuisille, seniorikansaisille, liikuntarajoitteisille - myös lemmikit viihtyvät keinun rauhallisessa liikkeessä.

Oasis-keinun ominaisuuksia ja lisävarusteita:

  • Patentoitu turvapysäytys
  • Tilaa n. neljälle keinujalle
  • käsinojat ovat vakiona
  • vakiona kattovaihtoehtoehdot;  joko opaali polykarbonaatti tai puurimakatto (sama materiaali kuin penkissä)

Lisävarusteita:

  • Alumiininen pyörätuoliluiska (1-2kpl per keinu)
  • mukitelineet (1..4kpl), jotka kiinnitetään käsinojiin
  • keinuminen on mahdollista myös pyörätuolilla

Lue lisää Oasis-keinusta!

Suosittele meitä